Larissa Qvintus

Larissa Qvintus

larissaYlioppilastutkinnon suoritettuani kirjasin päiväkirjaan erilaisia urapolkuja. 19-vuotiaan tekemällä listalla oli monia oppilaitosvaihtoehtoja, joista yhdessä olin jo aloittanutkin. Listan viimeisellä rivillä luki: ”Joensuuhun opiskelemaan kanttoriksi? TUSKIN!”. Elämän eteen tuomat yllätykset ja johdatus toivat minut kuitenkin opiskelemaan ortodoksista kirkkomusiikkia.

Opiskelu on tuntunut kiireiseltä ja joskus jopa raskaalta tutkinnon monipuolisen rakenteen vuoksi. Koskaan en ole kuitenkaan ajatellut ettenkö haluaisi tehdä tutkintoa loppuun. Monipuolisuus on näissä opinnoissa iso plussa. Nautin mahdollisuudesta opiskella samaan aikaan sekä musiikkia että monia muita aineita!

Ortodoksisella seminaarilla ylivoimaisesti parasta ovat jumalanpalvelukset! Myös yhteiset hetket ja maittava ruoka toimivat keitaina opinto-oravanpyörässä. Kirkkomusiikin opinnoissa parasta on kuoronjohto, lauluopinnot, pianonsoitto ja jumalanpalveluksissa yhdessä palveleminen. Motivaatiota pitävät yllä raatamisen jälkeen opintorekisteriin napsahtavat opintopisteet.

Ortodoksista teologiaa kannattaa opiskella, koska nämä opinnot eivät päästä helpolla. Ne opettavat pitkäjänteisyyttä ja nöyryyttä sekä osoittavat, että aina on mahdollista oppia uutta. Minusta on mukava huomata, että mitä enemmän on opiskellut, sitä selkeämmin huomaa tietävänsä vasta hyvin vähän. Nouse nuori (tai vanha) ortodoksi (tai ei-ortodoksi), ja tule opiskelemaan ortodoksista teologiaa!

Lisää kokemuksia


2015-12-08T05:54:33+02:00