Heikki Hattunen

Heikki Hattunen

heikkiAloin käydä kirkossa lukioaikanani Lieksassa. Kirkon elämä alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja lopulta ainoa järkevä vaihtoehto oli hakea opiskelemaan teologiaa. Olisin voinut hakea pappilinjallekin, mutta sinä vuonna oli sisäänotossa välivuosi. Kanttorilinjalla oli kuitenkin lisähaku, ja se sopi minulle: olinhan laulanut ala-asteella musiikkiluokalla ja soitin saksofonia. Kirkkolaulukin oli tullut jo vähän tutuksi. Pääsykokeessa lauloin TikTakin Satuprinsessan. Olisikohan sillä päässyt Sortavalan pappisseminaariin? Tykkäsin jumalanpalveluksista opiskeluaikana, ja tykkään edelleen. Muutenhan tämä olisikin mielipuolista. Itse asiassa elämä olisi mielipuolista ilman jumalanpalveluksia. Olen hulluna niihin. Monesti vigiliassa liikutun, kun laulujen tekstit ovat niin hienoja. Siellä me laulamme selkä suorassa ja painokkaasti: Jumala, tässä olemme. Pelasta kansasi joka veisaa sinulle! Kirjatentit olivat minulle myrkkyä, mutta onneksi paljosta selvisi laulamalla. Siihen kanttorin pitääkin panostaa: että osaa laulaa kauniisti ja kuuluvasti, ja ennenkaikkea puhtaasti osana moniäänistä satsia. Tätä viimeistä ei voi korostaa tarpeeksi. Kuorolaulusta ei tule mitään, jos sävelkorva ei ole kohdallaan. Ei myöskään yksiäänisestä laulusta. Kanttoriksi oppii vain laulamalla kuoroissa, siinä – ja vain siinä – sävelkorva kehittyy. Opiskeluaikana soitin saksofonia Konservatorion Big Bandissa ja yliopiston Rytmihäiriköissä. Opintojen loppuvaiheessa kävin pari vuotta Sibelius-Akatemialla Kuopiossa. Valmistumisen jälkeen lauloin Savonlinnan oopperajuhlakuorossa yhden vuoden. Vasta näiden sivujuonteiden myötä minulle varmistui, että paikkani on kirkkolaulussa. Sillä on merkitystä, se vie ikuisuuteen, sitä saa tehdä päiväsaikaan, ja Suomen kirkko tarvitsee innokkaita tekijöitä. Olisin kyllä varmasti muutenkin päätynyt kanttoriksi, kun kerran olin opiskelemaan ryhtynyt, mutta tämän kaiken oivaltaminen kirkasti näyn tulevaisuudesta. Sain vielä hienon työpaikan, joten nyt ei tarvitse muuta kuin antaa palaa. Perheestä pitää toki aina ensin pitää huoli, sillä kirkon työntekijän on seistävä itse tukevalla jalustalla. Työ on ollut antoisaa. Esimieheni on antanut minulle sekä vapautta että vastuuta. Paljon on pitänyt opetella ja nöyrtyä. Varsinkin kuoroelämässä kehitys on usein hidasta. Työ on monipuolista ja on pitkälti itsestä kiinni, mitä se sisältää ja miten asiat haluaa omassa seurakunnassa tehdä. Kanttori on kuitenkin joskus melko yksin asiansa kanssa – useimmilla ei ole kollegaa samalla paikkakunnalla. Kanttorien liiton päivillä tapaa onneksi muita kanttoreita, joilla on melko lailla samat ilot ja surut. Ja niitä iloja on enemmän! Sydämellisesti suosittelen tätä työtä. Ei ole hienompaa kuin laulaa täydestä sydämestä Jumalalle! Se vie koko elämän, mutta ”joka elämänsä kadottaa…” Heikki Hattunen, TM 2010 Tampereen ortodoksisen seurakunnan kanttori vuodesta 2011 heikki.hattunen@ort.fi www.ort.fi/tampere Lisää kokemuksia
2015-12-08T05:54:10+00:00